Etusivu
Verkkokauppa
Levytuotanto
Myymälämme
Yhteystiedot
Musiikkitietoutta
In English
Aarne Vainio
Aarioita ja lauluja 1955-1968
FUGA 9200
Arvioita levystä
Osta tämä levy Fugan verkkokaupasta!
1950-1960 -lukujen johtavan bassobaritonimme Aarne Vainion (s. 1917) äänityksistä koottu cd-kokoelma.
Levyllä kuullaan mm. Toreadorin laulu (Carmen), Kaksi Scarpian kohtausta (Tosca), Figaron aaria
(Figaron häät), Wotanin jäähyväiset ja taikatuli (Valkyyria) sekä Suurinkvisiittorin kohtaus kuningas
Filip II:n kanssa (Don Carlos), jossa Vainio esiintyy vastaparinaan Kim Borg. Levyllä kuullaan lisäksi
suomalaisia kansanlauluja sekä Madetojan, Sonnisen, Pylkkäsen ja Bellmanin yksinlauluja. Kaikki levyn
23 esitystä ovat ennen julkaisemattomia. Orkestereina RSO ja Suomen Kansallisoopperan orkesteri,
johtajinaan Paavo Berglund, Ulf Söderblom ym.
Levyn kappaleet
1. Toreadorin laulu (Bizet: Carmen)
2. Scarpian kohtaus: Kuin, kirkossako tanssit! (Puccini: Tosca, "Un tal baccano in chiesa")
3. Scarpian kohtaus: Kolme miestä sekä vaunut (Tosca, "Te Deum")
4. Figaron aaria: Koeta nyt pikku hurmaaja kestää (Mozart: Figaron häät, "Non pïu andrai")
5. Hubertin kertomus: Lopettakaatte laulut nuo (Pacius, "Die Lorelei")
6. Ramphis julistaa tuomion Ramadekselle (Verdi: Aida, "Radames! Radames! Radames!")
7. Suurinkvisiittorin ja Filip II:n kohtaus (Verdi: Don Carlos, "Il Grand'Inquisitor!")
8. Wotanin jäähyväiset ja taikatuli (Wagner: Die Walküre)
9. Suomen salossa (Juhana Ennola)
10. Tuol on mun kultani (trad.)
11. Kultaselle (trad.)
12. Voi voi kun kullallein (trad.)
13. Tula tullallaa (trad.)
14. Kosiovarsa (Madetoja)
15. Jää hyvästi (Madetoja)
17. Valvotko kaukana siellä (Merikanto)
18. Laulu Onnesta (Sonninen) 19. Leikarin laulu (Pylkkänen: Mare ja hänen poikansa)
20. Babylonin Sanna, Fredmanin laulu 41 (Bellman)
21. Laulut on laulettu, Fredmanin epistola 27 (Bellman)
22. Sarkkasi juo, Fredmanin epistola 30 (Bellman)
23. Valtiaamme malja, Fredmanin epistola 51 (Bellman)
24. Sua ikävöitsen, Jumala (vuoden 1938 virsikirjan virsi no 267)
2. Scarpian kohtaus: Kuin, kirkossako tanssit! (Puccini: Tosca, "Un tal baccano in chiesa")
3. Scarpian kohtaus: Kolme miestä sekä vaunut (Tosca, "Te Deum")
4. Figaron aaria: Koeta nyt pikku hurmaaja kestää (Mozart: Figaron häät, "Non pïu andrai")
5. Hubertin kertomus: Lopettakaatte laulut nuo (Pacius, "Die Lorelei")
6. Ramphis julistaa tuomion Ramadekselle (Verdi: Aida, "Radames! Radames! Radames!")
7. Suurinkvisiittorin ja Filip II:n kohtaus (Verdi: Don Carlos, "Il Grand'Inquisitor!")
8. Wotanin jäähyväiset ja taikatuli (Wagner: Die Walküre)
9. Suomen salossa (Juhana Ennola)
10. Tuol on mun kultani (trad.)
11. Kultaselle (trad.)
12. Voi voi kun kullallein (trad.)
13. Tula tullallaa (trad.)
14. Kosiovarsa (Madetoja)
15. Jää hyvästi (Madetoja)
17. Valvotko kaukana siellä (Merikanto)
18. Laulu Onnesta (Sonninen) 19. Leikarin laulu (Pylkkänen: Mare ja hänen poikansa)
20. Babylonin Sanna, Fredmanin laulu 41 (Bellman)
21. Laulut on laulettu, Fredmanin epistola 27 (Bellman)
22. Sarkkasi juo, Fredmanin epistola 30 (Bellman)
23. Valtiaamme malja, Fredmanin epistola 51 (Bellman)
24. Sua ikävöitsen, Jumala (vuoden 1938 virsikirjan virsi no 267)
1, 4, 6: RSO, Paavo Berglund
2-3: RSO, Ulf Söderblom
5: RSO, Sven Sandberg
7: Kansallisoopperan orkesteri, Ulf Söderblom
8: RSO, Jussi Jalas
9-15: Cyril Szalkiewicz, piano
16-18: Gerda Weneskoski, piano
19-22: Georg de Godzinsky yhtyeineen
23: Tapani Valsta, urut
2-3: RSO, Ulf Söderblom
5: RSO, Sven Sandberg
7: Kansallisoopperan orkesteri, Ulf Söderblom
8: RSO, Jussi Jalas
9-15: Cyril Szalkiewicz, piano
16-18: Gerda Weneskoski, piano
19-22: Georg de Godzinsky yhtyeineen
23: Tapani Valsta, urut
Hämmästyttävää laaja-alaisuutta
Pari muistikuvaa Aarne Vainiosta. Haastatteluohjelmassa radiossa oopperalaulaja Hannu Heikkilä kertoi Aarne Vainion Kansallisoopperan boksissa harjoitelleen loputtomiin joitain fraaseja keskittyen mahdollisimman selvään diktioon. Silloin laulettiin suomeksi. Toinen juttu kertoo Vainion Oopperan pukuhuoneessa näyttäneen tenoreille mallia, miten lauletaan korkea c. Jälkimmäinen anekdootti on avain Vainion rooleihin. Hän lauloi roolit korkeasta baritonista matalaan bassoon, Traviatan Germontista Taikahuilun Sarastroon. Olen itse nähnyt Vainion Sevillan parturissa Basiliona 60-luvun puolivälissä. Muistan edelleen hänen olleen hauska, laulaen hyvin ja siten, että joka sanasta sai selvän. Levy antaa hyvän läpileikkauksen Aarne Vainion osaamisesta ja piirtää myös kuvaa epookista. Kohokohtana on inkvisiittorin ja kuninkaan voimainmittelö Don Carlosista kuninkaana Kim Borg.
- Ilkka Ylönen (Muusikko 11/2005)
Arkistojen kätköistä kaivettiin huippulevyt
Aarne Vainio on Kansallisoopperan historian merkittävimpiä solisteja. Hän oli 1960-luvulla oopperan johtava bassobaritoni, joka lauloi 26 vuoden aikana yli 80 roolia. Vainion äänen ihmeteltävä laajuus (D-g1) mahdollisti niin basso- kuin baritoniroolien esittämisen. Äänitteillä hän on yhtä uljas Escamillo, Scarpia ja Figaro kuin Ramfis ja Suurinkvisiittori, ytimekäs (basso)baritoni ja suurenmoinen basso cantante. Wotanina hän on sointuvine äänineen vastakohta nykyisille paisuttelijoille. Vainio lausuu tekstiä aina luonnollisen selkeästi, käyttää ääntään miehekkään jalosti ja sävykkäästi. Äänestä löytyy sekä pehmeää herkkyyttä että mahtavia tehoja – ilman huutamista. Levyllä kuullaan lisäksi sikermä kotoisia kansanlauluja, Carl Michael Bellmania sekä kotimaisia taidelauluja. Etenkin Aarre Merikannon Valvotko kaukana siellä ja Ahti Sonnisen Laulu onnesta ovat valloittavia näytteitä Vainion mestarillisesta hengityksen ja legaton hallinnasta sekä hienostuneesta otteesta.
- Veijo Murtomäki (Helsingin Sanomat 27.1.2006)
Äänen lämpöä ja rikkautta – suuren taiteilijan muotokuva
Bassobaritoni Aarne Vainion (1917-) ura Suomen Kansallisoopperan solistina kesti 26 vuotta. Lähtiessään eläkkeelle 1972 hän oli laulanut 1500 näytännössä ja rooleja oli kertynyt yli 80. Itse kuulin häntä oopperalavalla vain viimeisinä vuosina, jolloin nuorena ja ylikriittisenä kiinnitin päähuomioni äänen tiettyyn huojumiseen. Sitäkin tervetulleempi on nyt markkinoille saatu äänite, johon koottu ooppera- ja lauluohjelmisto osoittaa kiistatta, että Vainio on suuri taiteilija, jonka tulkinnoista riittää ammennettavaa. Poimittakoon tähän kuvaava passus tuottaja Tero Halvorsenin esittelytekstistä. Kun Vainio 50-luvulla lauloi harjoituksissa Carmenin Escamillon roolia, kaivoi legendaarinen maestro Leo Funtek hänelle liivintaskustaan viiden markan kolikon, mikä tarkoitti, että ensi kertaa hänen kapellimestarikaudellaan solisti lauloi aarian suvantokohdat tyylinmukaisesti ja tarpeeksi hiljaa. Levyllä edetäänkin Toreadorin aariasta Figaron häihin, Scarpian kohtauksista ylipappi Ramphisin tuomionjulistukseen, Verdin suurinkvisiittorin jylinästä Wotanin jäähyväisiin ja taikatulen viritykseen. Suomalainen melodiikka kukkii ja Bellmanin viisujen illuusiottomuus vetoaa. Avustavina ääninä vilahtelevat Marja Eskola, Maiju Kuusoja, Eini Liukko-Vaara, Kauko Väyrynen ja Kim Borg ja todeta täytyy, että noina aikoina maassamme oli todellista laulukulttuuria. Hienointa Vainion laulutaiteessa on, ettei hän koskaan kadota äänensä lämpöä ja rikasta ilmettä. Wotan ei kuivu mahtipontiseksi saarnaajaksi, eikä suurinkvisiittori yksioikoiseksi pahan ruumiillistumaksi. Esittelyteksti runsaine tietoineen, kuvineen ja otteineen kritiikeistä taustoittaa oivallisesti kuulokokemusta.
- Jukka Määttänen (Nykypäivä 25.11.2005)
Tero Halvorsenin tutkimusmatka arkistoihin on edennyt neljänteen cd-levyyn asti. Nyt vuorossa on kotkalainen bassobaritoni Aarne Vainio, jonka lyyrinen, hienostunut ääni kaikuu viidenkymmenen vuoden takaa salskeana, täynnä väkevää voimaa. Levyä kuunnellessa kykenee suorastaan näkemään Vainion arvokkaan olemuksen näyttämöllä, ääni luo kuvan ylväästä sankaribaritonista. Levyn ensiosaston ooppera-aarioissa juuri Verdin upeat Aida ja Don Carlos kohtaukset luovat mielikuvan näyttämöä hallitsevasta laulajasta, jonka ääni soi upeaa karismaa, mutta taipuu myös lyyriseen kauneuteen. Suomalaisessa liedosastossa tulee hienosti esille Vainion äänen herkkävaistoisuus ja notkeus. Hän eläytyy vaikuttavasti liedin tunnelmaan ja tekstiin. Esille nousevat kauniit suomalaiset kansanlaulut "Tuol on mun kultani" ja "Kultaselle" vuodelta 1957, joissa oman eksoottisen vivahduksen antaa pianisti Cyril Szalkiewicz kristallinkirkkaalla briljanssilla! Madetojan "Jää hyvästi" on vaikuttava esimerkki Vainion herkästä eläytymisestä. Aarre Merikannon "Valvotko kaukana siellä" paljastaa Vainion tarkkakorvaiseksi atonaalikoksi. Kun levyn kirjasessa vielä mainitaan Vainion laulaneen niin Shostakovitshin Katarina Ismailovassa kuin Bergin Lulussa voi kuulija kumartaa syvään, 50-60-luvuilla Suomen Kansallisoopperassa oli huippuääniä! Bellman-osastossa Vainio esittelee matalaa bassoaan hienolla tavalla. Hän kunnioittaa tekstiä ja on artikulaatiossaan tarkka, kuten Fredmanin epistola "Sarkkasi juo" osoittaa. Levyä kuunnellessa ja lehtistä lukiessa voi vain ihmetellä laulajien kapasiteettia: oopperoita urakoitiin valtavia määriä. Aarne Vainio on ansainnut paikkansa suomalaisen oopperataiteen Parnassolla. Tero Halvorsen ansaitsee suurkiitoksen urakastaan suomalaisen musiikin hyväksi!
- Hannele Dolk (Kymen Sanomat 13.11.2005)
Pari muistikuvaa Aarne Vainiosta. Haastatteluohjelmassa radiossa oopperalaulaja Hannu Heikkilä kertoi Aarne Vainion Kansallisoopperan boksissa harjoitelleen loputtomiin joitain fraaseja keskittyen mahdollisimman selvään diktioon. Silloin laulettiin suomeksi. Toinen juttu kertoo Vainion Oopperan pukuhuoneessa näyttäneen tenoreille mallia, miten lauletaan korkea c. Jälkimmäinen anekdootti on avain Vainion rooleihin. Hän lauloi roolit korkeasta baritonista matalaan bassoon, Traviatan Germontista Taikahuilun Sarastroon. Olen itse nähnyt Vainion Sevillan parturissa Basiliona 60-luvun puolivälissä. Muistan edelleen hänen olleen hauska, laulaen hyvin ja siten, että joka sanasta sai selvän. Levy antaa hyvän läpileikkauksen Aarne Vainion osaamisesta ja piirtää myös kuvaa epookista. Kohokohtana on inkvisiittorin ja kuninkaan voimainmittelö Don Carlosista kuninkaana Kim Borg.
- Ilkka Ylönen (Muusikko 11/2005)
Arkistojen kätköistä kaivettiin huippulevyt
Aarne Vainio on Kansallisoopperan historian merkittävimpiä solisteja. Hän oli 1960-luvulla oopperan johtava bassobaritoni, joka lauloi 26 vuoden aikana yli 80 roolia. Vainion äänen ihmeteltävä laajuus (D-g1) mahdollisti niin basso- kuin baritoniroolien esittämisen. Äänitteillä hän on yhtä uljas Escamillo, Scarpia ja Figaro kuin Ramfis ja Suurinkvisiittori, ytimekäs (basso)baritoni ja suurenmoinen basso cantante. Wotanina hän on sointuvine äänineen vastakohta nykyisille paisuttelijoille. Vainio lausuu tekstiä aina luonnollisen selkeästi, käyttää ääntään miehekkään jalosti ja sävykkäästi. Äänestä löytyy sekä pehmeää herkkyyttä että mahtavia tehoja – ilman huutamista. Levyllä kuullaan lisäksi sikermä kotoisia kansanlauluja, Carl Michael Bellmania sekä kotimaisia taidelauluja. Etenkin Aarre Merikannon Valvotko kaukana siellä ja Ahti Sonnisen Laulu onnesta ovat valloittavia näytteitä Vainion mestarillisesta hengityksen ja legaton hallinnasta sekä hienostuneesta otteesta.
- Veijo Murtomäki (Helsingin Sanomat 27.1.2006)
Äänen lämpöä ja rikkautta – suuren taiteilijan muotokuva
Bassobaritoni Aarne Vainion (1917-) ura Suomen Kansallisoopperan solistina kesti 26 vuotta. Lähtiessään eläkkeelle 1972 hän oli laulanut 1500 näytännössä ja rooleja oli kertynyt yli 80. Itse kuulin häntä oopperalavalla vain viimeisinä vuosina, jolloin nuorena ja ylikriittisenä kiinnitin päähuomioni äänen tiettyyn huojumiseen. Sitäkin tervetulleempi on nyt markkinoille saatu äänite, johon koottu ooppera- ja lauluohjelmisto osoittaa kiistatta, että Vainio on suuri taiteilija, jonka tulkinnoista riittää ammennettavaa. Poimittakoon tähän kuvaava passus tuottaja Tero Halvorsenin esittelytekstistä. Kun Vainio 50-luvulla lauloi harjoituksissa Carmenin Escamillon roolia, kaivoi legendaarinen maestro Leo Funtek hänelle liivintaskustaan viiden markan kolikon, mikä tarkoitti, että ensi kertaa hänen kapellimestarikaudellaan solisti lauloi aarian suvantokohdat tyylinmukaisesti ja tarpeeksi hiljaa. Levyllä edetäänkin Toreadorin aariasta Figaron häihin, Scarpian kohtauksista ylipappi Ramphisin tuomionjulistukseen, Verdin suurinkvisiittorin jylinästä Wotanin jäähyväisiin ja taikatulen viritykseen. Suomalainen melodiikka kukkii ja Bellmanin viisujen illuusiottomuus vetoaa. Avustavina ääninä vilahtelevat Marja Eskola, Maiju Kuusoja, Eini Liukko-Vaara, Kauko Väyrynen ja Kim Borg ja todeta täytyy, että noina aikoina maassamme oli todellista laulukulttuuria. Hienointa Vainion laulutaiteessa on, ettei hän koskaan kadota äänensä lämpöä ja rikasta ilmettä. Wotan ei kuivu mahtipontiseksi saarnaajaksi, eikä suurinkvisiittori yksioikoiseksi pahan ruumiillistumaksi. Esittelyteksti runsaine tietoineen, kuvineen ja otteineen kritiikeistä taustoittaa oivallisesti kuulokokemusta.
- Jukka Määttänen (Nykypäivä 25.11.2005)
Tero Halvorsenin tutkimusmatka arkistoihin on edennyt neljänteen cd-levyyn asti. Nyt vuorossa on kotkalainen bassobaritoni Aarne Vainio, jonka lyyrinen, hienostunut ääni kaikuu viidenkymmenen vuoden takaa salskeana, täynnä väkevää voimaa. Levyä kuunnellessa kykenee suorastaan näkemään Vainion arvokkaan olemuksen näyttämöllä, ääni luo kuvan ylväästä sankaribaritonista. Levyn ensiosaston ooppera-aarioissa juuri Verdin upeat Aida ja Don Carlos kohtaukset luovat mielikuvan näyttämöä hallitsevasta laulajasta, jonka ääni soi upeaa karismaa, mutta taipuu myös lyyriseen kauneuteen. Suomalaisessa liedosastossa tulee hienosti esille Vainion äänen herkkävaistoisuus ja notkeus. Hän eläytyy vaikuttavasti liedin tunnelmaan ja tekstiin. Esille nousevat kauniit suomalaiset kansanlaulut "Tuol on mun kultani" ja "Kultaselle" vuodelta 1957, joissa oman eksoottisen vivahduksen antaa pianisti Cyril Szalkiewicz kristallinkirkkaalla briljanssilla! Madetojan "Jää hyvästi" on vaikuttava esimerkki Vainion herkästä eläytymisestä. Aarre Merikannon "Valvotko kaukana siellä" paljastaa Vainion tarkkakorvaiseksi atonaalikoksi. Kun levyn kirjasessa vielä mainitaan Vainion laulaneen niin Shostakovitshin Katarina Ismailovassa kuin Bergin Lulussa voi kuulija kumartaa syvään, 50-60-luvuilla Suomen Kansallisoopperassa oli huippuääniä! Bellman-osastossa Vainio esittelee matalaa bassoaan hienolla tavalla. Hän kunnioittaa tekstiä ja on artikulaatiossaan tarkka, kuten Fredmanin epistola "Sarkkasi juo" osoittaa. Levyä kuunnellessa ja lehtistä lukiessa voi vain ihmetellä laulajien kapasiteettia: oopperoita urakoitiin valtavia määriä. Aarne Vainio on ansainnut paikkansa suomalaisen oopperataiteen Parnassolla. Tero Halvorsen ansaitsee suurkiitoksen urakastaan suomalaisen musiikin hyväksi!
- Hannele Dolk (Kymen Sanomat 13.11.2005)