|
Musiikkisanastoa
Lähde: Tarmo Nuotio, "Viitteitä kuuntelijoille" (1976)
a cappella
Säestyksetön kuorolaulu
Agnus Dei
Jumalan Karitsa ks. missa
alleluia, halleluja (hepr.) "ylistäkää Herraa"
ks. sekvenssi ks. missa
alternatim "vuorotellen"
Esim. kuoron ja seurakunnan vuorolaulua.
anthem (engl.)
Motetin tai kantaatin tapainen sävellys.
antifoni
Psalmiin ja canticumiin liittyvä johtosäe, mikä liittää psalmin tiettyyn kirkkovuoden aikaan.
antifoninen psalmodia
Kahden laulajaryhmän jakeittain vuorottelevaa psalmilaulua.
Ars antiqua "vanha taide"
1100 - 1200-lukujen musiikista käytetty nimitys. Pariisin Notre Dame koulun Leoninus ja Perotinus aikakauden taidokkaimpia organum-säveltäjiä.
Ars nova "uusi taide"
1300 - 1400-lukujen musiikista käytetty yleisnimitys Philippe de Vitryn Ars nova -julkaisun v. 1320 mukaan.
barokki
Musiikinhistoriallisena aikakautena sijoittuu renessanssin ja rokokoon väliin 1500-luvun lopusta 1700-luvun puoliväliin. Kulttuurihistoriasta lainattu nimitys karkeasti yleistävä, sillä tämän ajan musiikki sisältää lukuisia tyyliaineksia. Tavallisesti erotetaan kolme aikakautta: varhaisbarokki n. 1560 - 1620, täysbarokki n. 1620 - 1680 ja myöhäisbarokki n. 1680 - 1740. Tämän dynaamisen ja vastakkaisia korostuksia sisältävän aikakauden omia aikaansaannoksia ovat kenraalibasso, monodia, molli-duuri tonaliteetti (Zarlino 1588), kromatiikka ja tahtilajit nykyisessä mielessä. Sen aikana puhkeavat kukoistukseensa resitatiivi ja aaria, ooppera, oratorio, passio, kantaatti, sonaatti, sarja ja concerto grosso. Soitinmusiikki itsenäistyi ja orkestereita perustettiin.
basso continuo "jatkuva basso" lyh B.c.
Numeroitu bassoääni cembalo- ja urkumusiikissa, johon soittaja improvisoi täydentävän säestyksen, jolla tukee laulajia, kuoroa tai orkesteria. Bassoa soittaa lisäksi gamba, sello, kontrabasso tai muu soveltuva melodiasoitin.
basso ostinato "itsepäinen basso"
Toistuva sävelkulku bassoäänessä. Yleisimmät sävellysmuodot chaconne ja passacaglia.
Benedictus (lat.) "siunattu"
Messun Sanctus -osan (Pyhä) päätösjakso: Benedictus qui venit in nomine Domini = siunattu, joka tulee Herran nimeen.
Benedictus Dominus
Sakariaan kiitosvirsi Luuk 1:68 - 79 ks. canticum
Bysanttilainen kirkkomusiikki
Bysantin, eli Itä-Rooman valtakunnan kreikankielisen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluslaulun yleisnimitys samassa mielessä kuin gregoriaaninen laulu kristikunnan läntisessä osassa. Varhain esiintyi yksinkertaista moniäänisyyttä siten, että melodiaa säesti hitaasti muuttuva pitkä sävel, isoon. Soittimia ei käytetty. Sävelmät ja tekstit liittyvät toisiinsa niin oleellisesti, että ne elävät vain toistensa yhteydessä. Historiallisesti erotetaan kolme kehitysjaksoa: 1. varhaiskausi, troparirunouden aikaa, 2. luova kausi, 400 - 600-luvut, kontakkirunouden aikaa ja 3. hymnirunouden kukoistusaika 600 - 700-luvut, kanonrunouden aikaa.
Bysanttilaisia kirkkolauluja
- Akatistos-hymni on kontakkirunouden merkittävin teos. Nimi merkitsee "ei istuen" vaan seisaaltaan laulettava. Se on omistettu "kaikkein pyhimmälle Jumalansynnyttäjälle" (Theotokos). Tämä mittava kontakki jakautuu kahteen osaan, jotka käsittävät yhteensä 13 kontakkia ja 12 iikossia. Niiden alkukirjaimet muodostavat kreikkalaisen aakkoston. Akatistos sisältää aluksi Marian ilmestyksen, paon Egyptiin, Simeonin ja Jeesus-lapsen kohtaamisen temppelissä. Toisessa jaksossa ylistetään Jumalan ihmiseksitulemisen (inkarnatio) salaisuutta. Se päättyy Jumalanäidin ylistykseen. Teokseen sisältyy dramaattisia aineksia enkelien ja Marian vuoropuheluineen. Taidokkaan teoksen kohokohtia on 12 ylistyssäettä ja kertosäkeen Marialle omistettu iikossi hymni. Sen ylistyssäkeet alkavat "iloitse" -sanalla (khaire, mikä voidaan kääntää myös "terve" -sanalla, Luuk 1:28). Viimeisenä säkeenä on aina sama: "Iloitse, Morsian, aviota tuntematon".
- ektenia, litania, vuororukous, jossa diakoni esittää rukousaiheet, joihin seurakunta ja kuoro liittyvät laulamalla "Herra armahda", kreikaksi Kyrie eleison, ven. Gospodi pomilui.
- hirmus, irmossi, kontakki- ja troparisäkeistön alkulaulu, joka on kunkin kanonin osan melodiamallina.
- kontakki, monisäkeistöinen (18 - 30) länsimaista sekvenssiä vastaava "laulettava saarna", joka liittyy jonkin juhlan aiheeseen. Säkeistöjen alkukirjaimista muodostui usein juhla-aiheen nimi, kreikkalaiset aakkoset, melodian moodi ja sävelmä sekä tekijän nimi. Maineikkain kontakkien runoilija ja säveltäjä on ollut Konstantinopolin Hagia Sofia (Pyhä Viisaus) kirkon diakoni Romanos Melodos, joka eli Justinianuksen aikoihin 500-luvulla.
- prokimenit, psalmisäkeitä, joita lauletaan ennen Apostolien tekojen tai epistolan lukemista.
- stikiira, psalmijakeitten välissä laulettava päivän aiheeseen liittyvä laulu (stikhos = jae).
- tropari, alkuaan lyhyt psalmien välissä laulettava rukous. Se laajeni sittemmin Kristuksen tai pyhien kunniaksi esitettäväksi juhlalauluksi. Tunnetuin on uskontunnustuksesta muodostettu "O monogenès", Jumalan ainokainen ja kuolematon Poika ja Sana.
- znamenni-sävelmät (znak, znamja = merkki), neumeilla muistiin merkittyjä vanhimpia bysanttilais-venäläisiä kirkkolauluja 1100-luvulta (Kiovan kaudelta). 1600 - 1700-luvuilla niitä siirrettiin nuottiviivastolle ja julkaistiin painettuina kokoelmina vuodesta 1772 alkaen.
canticum
Raamatullinen kiitos- ja ylistysvirsi. Uudessa Testamentissa niitä on kolme: 1. Sakariaan kiitosvirsi, Benedictus Dominus (Luuk. 1:68 - 79,. 2. Marian kiitosvirsi, Magnificat (Luuk. 1:46 - 55) ja 3. Simeonin kiitosvirsi, Nunc dimittis (Luuk. 2:29 - 32). Niiden liturginen käyttö ks. officium
cantus firmus, lyh c.f. "vahva ääni"
Moniäänisen sävellyksen melodiaääni, useimmiten polyfonisen sävellyksen tenoriääni, jona oli gregoriaaninen koraali tai muu sävelmä.
capellchor
Barokkimestareiden vokaaliteoksissa solistiryhmän (favoriitit) kanssa vuorotteleva koko muu kuoro (tutti, ripieno) ks. kantorei.
Carmina burana (lat. carmen = runo, burana = beuronilaisia).
Beuronin benediktiiniluostarista löydetty latinalais-saksalainen käsikirjoitus 1200-luvulta. Se sisältää moraalis-satiirisia runoja, ristiretkeläislauluja, lemmen- ja juomalauluja, hengellisiä ohjelmallisia runoelmia ym. Saksalaiset säkeistöt ovat minnelaulajien ohjelmistoa, musiikki viittaa Notre Dame koulun Perotinuksen kondukteihin. Carl Orff on tullut tunnetuksi näiden vanhojen laulujen nykysäveltäjänä.
communio (lat. yhteys)
Ehtoollinen, messun ehtoollislaulu ks. missa.
completorium
Kompletorio, myöhäisillan rukoushetki ks. officium
concerto grosso "suuri ryhmä"
Barokkimusiikin sävellysmuoto, jossa kaksi soitinryhmää vuorottelee. Toinen on suuri ryhmä, ripieno tai tutti, toinen solistiryhmä concertino.
conductus
Saattolaulu tarkoitti 1100-luvulla esim. diakonia saattelevaa laulua hänen siirtyessään kirkossa lukupulpetin luo. 1200-luvulla käsite muuttui tarkoittamaan moniäänistä laulumuotoa, jossa melodiana (tenori) oleva alin ääni on joko tarkoitukseen sävelletty tai otettu maallisesta esim. trubaduurilaulusta. Conductus sijoittuu Notre Damen koulukunnan sävellysmuodoissa organumin ja motetin väliin.
consort
1500 - 1700-lukujen soitinyhtye ja sen esittämä musiikki. Nykyiset consort soitin- ja lauluryhmät ovat erikoistuneet vanhan musiikin esittämiseen historiallisia soittimia käyttämällä.
continuo
Ks. basso continuo
credo (lat.) "minä uskon"
Uskontunnustus ks. missa
Crucifixus (lat.)
Ristiinnaulittu, credosta ks. missa
Dies irae (lat.) "vihan päivä"
ks. sekvenssi
discantus
Diskantti, moniäänisen laulun ylin ääni.
doorinen
Kirkkosävellaji, jonka perussävelenä on d ks. kirkkosävellajit
ekfonia
Puhelaulu, resitointi.
ekspressionismi
Taidesuuntana tähdentää henkilökohtaista elämystä, sisäistä näkemystä taiteilijan tehtävänä. Musiikkityylin kehittäjänä Arnold Schönberg merkittävin.
exequien
Hautauslauluja.
fauxbourdon (falso bordone = väärä basso)
Sävellystapa, jossa käytetään rinnakkaisia terssi- ja seksti-intervalleja. Dufay lienee ensinnä käyttänyt fb-tekniikkaa ks. renessanssi.
favoritchor
Solistiryhmä ks. kantorei.
fuuga (lat. fuga = pako, kiire, riento)
Jäljittelevän polyfonisen sävellystyylin taidokkain muoto. Siinä sama aihe (teema, subjekti) kertautuu eri äänissä kautta koko sävellyksen. Sisäinen jännitys syntyy sävellajien vaihdoksista, teeman vapaasta kehittelystä, rytmillisestä muuntelusta ja ahtokulun (stretto) sekä urkupisteen käytöstä loppuhuipennuksessa. J.S. Bachin Die Kunst der Fuge (fuugan taito) on barokkiajan taidokkain soitinsävellys, johon koko aikakausi huipentuu.
gambe
Viola da gamba, 6-kielinen vanha jousisoitin, lähes sellon kokoinen.
Generalbass (saks.)
Kenraalibasso ks. basso continuo.
Gloria in excelsis Deo (lat.) kunnia Jumalalle korkeuksissa
Messun ns. suuri kunnia (Luuk. 2:14), johon perinteisesti liittyy välittömästi Hilariuksen kiitosvirsi "laudamus" ks. missa.
Gloria Patri
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, psalmilauluun liittyvä ylistys, messun ns. "pieni kunnia" ks. psalmodia.
graduale
Messun tekstilukuun liittyvä laulu. Evankelisessa jumalanpalveluksessa graduaalivirsi usein esitetään seurakunnan ja kuoron tms. vuorotteluna ks. alternatim. Laulun nimi johtuu esilaulajan esityspaikasta, jona oli lukupulpetin askelma, gradus ks. missa.
gregoriaaninen laulu
Yksiäänistä liturgialaulua, joka sai nimensä roomalaisen jumalanpalveluksen etevästä järjestäjästä Gregorius Suuresta (k. 604). Sen sävelmät jakautuvat kahteen perusmuotoon: 1. accentus on resitatiivia, jota käytetään rukouksissa, lukukappaleissa ja psalmikaavioissa. Sen esityksessä noudatetaan kaariperiaatetta: kohoaminen, viipyminen, laskeutuminen. 2. concentus -ryhmän sävelmät ovat todellisia lauluja, kyrie, gloria, antifonit jne. Introituksessa ovat molemmat muodot esillä: antifoni on concentustyyppinen, psalmiosa accentustyyppinen ks. psalmodia.
halleluja (hepr.) ylistäkää Herraa
ks. alleluia, ks. sekvenssi.
homofonia
Sävellystapa, jossa sointusarja säestää yhtä itsenäistä sävelmää, melodiaa. Polyfoniassa eri äänet ovat itsenäisiä. Samassa sävellyksessä voi olla homofonisia ja polyfonisia jaksoja.
hymni (kreikk. hymnos), runo, ylistyslaulu, hymni
Apostolisen ajan hymni oli muodollisesti lähellä psalmeja (vrt Matt. 26:30 "hymnesantes" = veisattuaan hymnin tarkoittaa ps. 113-118). Hymni sai keskeisen aseman ortodoksisessa kristikunnassa. Läntisessä kirkossa Milanon piispa Ambrosius (k. 397) yksinkertaisti hymnimuodon seurakuntalauluksi. Virsi 16 on käännösmukaelma Ambrosiuksen hymnistä "Veni redemptor gentium". Koska monet hymnit sisälsivät kirkon virallisesta opista poikkeavia persoonallisia käsityksiä, ei niitä suvaittu messun lauluiksi. Rukoushetkien (officium) ohjelmissa hymnillä eli "ambrosialaisella" oli pysyvä sijansa.
impressionismi
Pyrkii taidesuuntana ilmaisemaan todellisuuden herättämän hetkellisen, välittömän vaikutelman. Tyylisuunnan musiikillisena kehittäjänä Debussy. Sille on ominaista hienostunut soitinnus, koko sävelasteikon käyttö sekä tasasoinnun (konsonanssi) ja riitasoinnun (dissonanssi) eron sumeneminen.
improperia (lat.) moitteet
Gregoriaanisia pitkänperjantain liturgiaan kuuluvia vuorolauluja.
improvisoida
Sepittää ja esittää jotakin valmistelematta, esim. keskiajalla hallelujan loppuvokaalilla a liturgilla oli mahdollisuus improvisoida taidokas lopuke ns. jubilus.
introitus
Messun johdantolaulu, jonka rakenteeksi jo keskiajalla vakiintui: antifoni - psalmi - Gloria Patri - antifoni. ks. missa.
jubilus
Hallelujan loppuvokaalilla a laulettu taidokas koloratuurimainen sävelmä ks. sekvenssi.
kamarimusiikki
Alkuaan ruhtinaallinen hovimusiikki, sittemmin laajamuotoinen sävellys, jossa kutakin ääntä soittaa vain yksi soolosoitin. Kamarimusiikkiyhtyeen nimi määräytyy soittajien lukumäärän mukaan: duo (2), trio (3), kvartetti (4), kvintetti (5), sekstetti (6), septetti (7), oktetti (8), nonetti (9). Mainituille kokoonpanoille sävellettyjä yleensä sonaattimuotoisia teoksia ovat esim. viulusonaatti, jousi- tai pianotrio, kvartetto, kvintetto jne. Mikäli esittäjistö ja eri äänien miehitys on lukuisampi, on kysymyksessä kamariorkesteri.
kaanon
1. jäljittelevän sävellystyylin (imitatio) ankarin muoto, jossa jokin sävelmä alkuun päästyään kertautuu muissa äänissä (Jaakko kulta). 2. laajamuotoinen bysanttilainen hymni ks. bysanttilaisia kirkkolauluja. 3. Pyhien kirjojen luettelo, kirkollinen säädös.
kantaatti (lat. cantata = laulettu kappale)
Nykymerk. moniosainen säestetty kuoroteos, johon sisältyy soolo- sekä usein myös orkesteriosia.
kantorei
Laulaja ja soittajajoukosta koostuva esittäjäryhmä. Historia ulottuu 600-luvun schola cantorumiin, mutta barokki on ollut sen loistoaikaa. Solistit (favoriitit ja konsertistit) olivat kantorein omista riveistä. He osallistuivat aarioiden lisäksi kuoro-osiin tai toimivat vuorottelevana kuorona (coro concertino) koko muun kuoron (tutti tai ripieno) kanssa. Konsertistien ja ripienistien vuorotteluun liittyi continuoryhmä ja väriä antavat melodiasoittimet. Monikuoroisissa teoksissa kantoreiryhmät saattoivat sijoittua eri paikkoihin kirkkoa. Bachin messun, kantaattien ja motettien sekä Schützin musiikin esittäjinä ovat oman aikamme kantoreit, scholat, collegiumit, college-kuorot, consortiumit jne. omaksuneet barokin kantorein esityskäytännön.
kirkkosävellajit
Gregoriaaniset sävelmät jakautuvat tonaalisesti asteikkosuhteitten järjestelmään, joka tunnetaan kahdeksan kirkkosävellajin (moodi) nimellä. Kullakin moodilla on oma psalmikaavansa. Lisäksi on yksi poikkeuksellinen psalmikaava tonus peregrinus, jossa esisäe ja jälkisäe resitoidaan eri sävelellä (a ja g). Moodien nimet numerointijärjestyksessä ovat: 1. doorinen, 2. hypodoorinen, 3. fryyginen, 4. hypofryyginen, 5. lyydinen, 6. hypolyydinen, 7. miksolyydinen, 8. hypomiksolyydinen. Moodien vanhempi (kreikkal:) merkitsemistapa: I Protus authentus, II Protus plagalis, III Deuterus authentus, IV Deuterus plagalis, V Tritus authentus, VI Tritus plagalis, VII Tetrardus authentus, VIII Tetrardus plagalis. Ortodoksisen kirkon bysanttilaisen perinteen moodien eli ekhoi järjestelmässä ovat ensin autenttiset sitten plagaalit. Numeroinnin sijasta käytetään kreikkalaisten aakkosten a - d vastaavia kirjaimia, jolloin plagaalien moodien edessä on merkintä pl. Bysanttilaiset moodit eivät ole asteikkoja sanan nykyaikaisessa mielessä vaan tietyntyyppisiä melodiaryhmiä.
klassillinen musiikki
Tarkoittaa yleisessä merkityksessä tunnustetun ja pysyvästi arvostetun aseman saanutta musiikkia. Erityismerkityksessä sillä tarkoitetaan wieniläisklassikkojen edustamaa tyylisuuntaa (klassismi).
klassismi
Tyylikausi, jonka edustajina on kolme suurta wieniläisklassikkoa Haydn, Mozart ja Beethoven. Tämän uudenaikaisen orkesterityylin "isänä" pidetään Mannheimin hovissa toiminutta säveltäjää, Stamitzia (Mannheimin koulukunta). Jousiston suuret ryhmät muodostavat soitinrungon, johon puhaltajaryhmien soittajaparit tuovat oman värityksensä. Musiikillisena periaatteena on tyypillistä erilaisten vastakohtaisten soinnillisten, dynaamisten, rytmisten ja temaattisten ainesten käyttö musiikkia elävöittämässä.
konsertto
Laajamuotoinen sävellys yhdelle tai useammalle orkesterin säestämälle soolosoittimelle.
kontrapunkti
Sävellystapa, jossa johonkin sävelmään liittyy itsenäinen vastaääninen sävelmä. Perustana polyfoniselle sävellystyylille, jossa useat tasavertaiset sävelmät vastaäänineen muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Tyylin huipentumana fuuga ks. homofonia.
Kyrie eleison
Herra armahda, messun laulu ks. missa ks. litania
Lauda Sion Salvatorem
Kiitä Siion, Vapahtajaa ks. sekvenssi
Laudamus
Hilariuksen kiitosvirsi ks. Gloria ks. missa
laudes
aamun rukoushetki ks. officium
litania
Vuororukous, jossa seurakunta liittyy papin tai diakonin esittämiin esirukousaiheisiin Herra armahda -huudahduksella. Ortodoksinen nimitys on ektenia.
liturgia
Julkinen järjestetty jumalanpalvelus. Ortodoksinen liturgia on messua vastaava ehtoollisjumalanpalvelus. Evankelisessa kirkossa myös alttaripalvelusta sanotaan liturgiaksi.
Magnificat
Marian kiitosvirsi ks. canticum ks. officium.
melisma
Melodiamuoto, jossa yhdellä tavulla lauletaan useita säveliä käsittävä jakso. Vastakohtana syllabinen, jossa jokaista säveltä vastaa tavu.
mensuraalimusiikki ja -nuottikirjoitus
Moniäänisen musiikin kehittyessä polyfoniaksi tuli tarpeelliseksi antaa nuoteille määrätyt rytmiset arvot. Nuottien nimet keston mukaan pisimmästä lyhimpään olivat: maxima, longa, brevis, semibrevis, minima, semiminima, fusa, semifusa. Vasta 1600-luvulla siirryttiin periaatteessa nykyiseen nuottikirjoitukseen. Mensuraalinuotein merkittyä musiikkia sanotaan mensuraalimusiikiksi.
mestarilaulajat
Minnelaulun jatkona Saksassa syntynyt ammattikuntien jäsenten lauluharrastus 1400 -1500-luvuilla.
minnelaulu
Saksalainen vastine trubaduuritaiteelle. Melodiat kansanomaisia, gregorianiikasta ja latinalaisesta vaeltajarunoudesta (Carmina Burana) vaikutteita saaneita.
missa
Messu eli pääjumalanpalvelus sisältää tekstiltään samoina toistuvia osia, ordinarium ja pyhäpäivän sanoman mukaan tekstiltään vaihtuvia osia proprium. Ordinarium: Kyrie, Gloria (-Laudamus), Credo, Sanctus ja Agnus Dei. Nämä osat sisältyvät yleensä säveltäjien messuihin. Proprium: introitus, graduale, halleluja, tractus, sekvenssi, offertoria ja communio. Tiettyinä kirkkovuoden aikoina jotkin laulut jätetään pois.
Missa brevis "lyhyt messu"
Sisältää tavallisesti Kyrien ja Glorian.
monodia
Basso continuon säestämää yksinlaulua.
motetti (ransk. mot = sana)
1200-luvun motetti oli taidokas moniääninen laulumuoto, jossa eri äänet samanaikaisesti lauloivat eri tekstiä esim. lemmenlaulua, juomalaulua ja virttä vieläpä eri kielillä. Motetin kehitys kulki Dufayn (1400) kautta Josquin de Prez'n (1500-luvun alku) kehittämänä kukoistukseensa Lasson ja Palestrinan teoksissa.
neumit (kreikk. neuma = viittaus)
Vanhinta nuottikirjoitusta, jolla osoitettiin melodian nousu ja lasku, mutta ei tarkkaa sävelkorkeutta eikä rytmiä. Neumit perustunevat kuoronjohtajan käden viittauksiin (keironomia = kädellä viittominen)
Notre Damen koulu
Pariisissa 1100 - 1200-luvuilla vaikuttanut moniäänisen musiikin varhaisin koulukunta ns. ars antiqua. Sen kehittämiä sävellysmuotoja ovat organum, motetti ja kondukti (conductus). Säveltäjiä Leoninus ja Perotinus.
Nunc dimittis
Simeonin kiitosvirsi ks. canticum
offertorium
uhrilahjavirsi ks. missa
officium
Rukousjumalanpalvelusten ryhmä ns. kanoniset rukoushetket, horae canonicae, joka sai lopullisen muotonsa läntisessä kristikunnassa Benediktuksen (480 - 547) luostarisäännössä. Päivä jaetaan 8 hetkeen (hora), joista ns. suuria ovat laudes (aamulla) vesper (illan tultua), kompletorio (päivän päättyessä) ja vigilia (yöllä). Pienet hetket: priimi, terssi, seksti ja nooni. Yhteisnimi officium tarkoittaa palveluvelvollisuutta. Ohjelmarunko: Ingressus (johdanto), psalmeja, raamatunluku, responsorium (vuorolaulu), hymni, versikkeli (rukouskehotus), canticum musiikillisena huipentumana, rukousosasto. Kullakin suurella hetkellä on oma kiitosvirtensä: Magnificat/vesper, Benedictus Dominus/laudes, Nunc dimittis/kompletorio ja Te Deum/vigilia. Itäisen kristikunnan hetkistä tärkeimmät olivat yön rukoushetki (mesonyktion, vigilia, matin, matutina), aamurukous (orthros) ja illan hetki (Hesperinos, lykhnikon).
oratorio (ital. rukoushuone)
Moniosainen solisteille, kuorolle ja orkesterille (uruille) sävelletty, useimmiten Raamatun tapahtumiin liittyvä teos.
organum
1. urut, 2. moniäänisen musiikin vanhin laji, jossa melodiaan liittyy kvintin, kvartin tai/ja oktaavin etäisyydellä kulkeva rinnakkaisääni ks. ars antiqua
passio
Kristuksen kärsimyshistorian musiikillinen esitys
Pater noster (lat.)
Isä meidän
polyfonia
moniääninen sävellystyyli, jossa eri äänet ovat mahdollisimman itsenäisiä ks. fuuga ks. kontrapunkti
portatiivi
kannettava urkusoitin
positiivi
pieni urkusoitin
psalmodia
Raamatun psalmien esittämistä laulamalla tai resitoimalla. Responsorinen psalmodia: kanttorin laulamaan psalmijaksoon liittyy seurakunnan vastaussäe, responsum. Antifoninen psalmodia: kahden laulajaryhmän vuorottelua. Melodiamuotojen ja liturgisen tehtävän perusteella psalmodia jaetaan kolmeen lajiin: 1. messupsalmodia, 2. cursus- eli officiumpsalmodia ja 3. canticumpsalmodia. Näistä 2. ja 3. ovat accentustyyppiä ks. gregoriaaninen laulu. Psalmien numeroinnissa roomalainen (Vulgata) poikkeaa suomalaisen Raamatun (hepreankieliseen perustuvasta) numeroinnista siten, että psalmien 1 - 8 ja 148 - 150 numerointi on sama, muissa latinalainen yleensä yhtä pienempi.
renessanssimusiikki
Italiassa 1400- ja 1500-luvuilla antiikin kulttuuria ja maailmankatsomusta elvyttävä virtaus ulotti vaikutuksensa kaikkeen henkiseen viljelyyn (kulttuuriin). Uusia ajatustapoja herättäen ja uusia muotoja luoden se syrjäytti keskiajan elämänkatsomuksen. Ensimmäisinä renessanssisäveltäjinä voidaan mainita Dufay ja Binchois. He ottivat käyttöön uuden sointi-ideaalin: rinnakkaiset terssi- ja seksti-intervallit moniäänisessä musiikissa ks. faux bourdon. Moniäänisyys huipentui polyfoniaan.
Requiem
Sielunmessu. Nimi johtuu introituksen alusta: Requiem aeternam dona eis, Domine = ikuinen rauha anna heille, Herra. Requiemiin sisältyy mm. sekvenssi Dies irae, josta on muodostettu virsi 158.
resitatiivi
Puhelaulua, joka luontevasti noudattaa tekstin lausuntaa, esim. gregorianinen rukous ja raamatunluku, mutta on jo varsin taidokasta vapaamittaista laulua esim. Bachin passioissa.
responsorium
Esilaulajan ja seurakunnan välinen vuorolaulu.
ripieno (ital. täysi)
ks. concerto grosso
rokokoo
Musiikin historiassa siirtymävaihe barokista klassismiin. Sen alun sirostelevaa galanttia vaihetta seurasi tunne-elämän vaihteluja korostava, voimakkaita dynaamisia vaihteluja sisältävä suuntaus (Sturm und Drang -kausi), mikä oli rinnakkaisilmiö Rousseaun (k. 1778) "palatkaa takaisin luontoon" vaatimukselle.
romantiikka
Sijoittuu musiikinhistoriallisesti n. 1830 - 1900. Sen soitinmusiikissa havaittavia vastakkaisia piirteitä käsitellään vapaasti ja persoonallisesti. Näitä piirteitä ovat poikkeavien sielun- ja elämäntilojen kuvailu (ohjelmallisuus), uudenlaisten harmonisten, rytmisten muotojen ja sointivärien käyttö, arkaististen ainesten (polyfonia ja barokin muodot) elvyttäminen, kansanmusiikin ja kansanomaisen yksinkertaisen ilmaisun omaksuminen sekä mieltymys eksoottisiin aiheisin ja soitinsävyihin (Wörner).
Sanctus (lat.) Pyhä
Messun ehtoollisosan laulu ks. missa
Schola cantorum
Paavi Gregorius suuren (k. 604) järjestämä laulukoulu, jonka tehtävänä oli vaalia ja levittää gregoriaanista laulua. Nimitys yleistyi merkitsemään liturgista kuoroa. Usein käytetään vain nimitystä schola.
sekvenssi
Messun proprium laulu, jonka synty liittyy hallelujan koristeellisen lopukkeen (jubilus) tavuttaiseen sanoittamiseen. Riimittömästä varhaismuodostaan sekvenssit kehittyivät hymnin kaltaisiksi runoiksi, jotka olivat erittäin suosittuja. Katolinen kirkko hyväksyi liturgiseen käyttöön vain seuraavat viisi: 1. Victimae paschali laudes, pääsiäissekvenssi, josta Luther mukaili virren Christ lag in Todesbanden, Kristus kuolon kahleissa. Sen sävelmästä on mukailtu virsi 87. 2. Veni Sancte Spiritus, Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas. Virren 112 kantamuotona on samoin alkava antifoni. 3. Lauda Sion Salvatorem, Kiitä Siion Vapahtajaa. Kristuksen ruumiin juhlan sekvenssi. Virsi 221 on siitä muodosteltu. 4. Dies irae, Vihan päivä, sielunmessun sekvenssi, josta on mukaeltu virsi 158. 5. Stabat Mater eli Marian murhe. Marian seitsemän tuskan juhlan sekvenssi, josta virsiruno 68 on mukaelma. Sekvenssi tarkoittaa myös kertautuvaa säveljaksoa asteikon eri asteilla.
sinfonia
Nimitys esiintyy ensi kerran Giovanni Gabrielin teoksessa Sacrae Sinfoniae I vuodelta 1597. Orkesterisinfonioiden kehitys huipentui Haydnin sinfonioissa. Yleensä sinfoniassa on neljä osaa, joista ainakin yksi on sonaattimuotoinen. Mutta esim. Sibeliuksen 7. sinfonia on yksiosainen, vaikka siinäkin voidaan erottaa neljä jaksoa.
sonaatti (sonata = soitettu kappale)
Yhdelle tai kahdelle soittimelle sävelletty sarjateos, jossa ainakin yksi osa on sonaattimuotoa: siihen kuuluu 3 - 4 tiettyjen sääntöjen mukaista jaksoa. 1600-luvun sonata da camera (kamarisonaatti) sisälsi sarjan muotitansseja, tavallisesti kolme (hidas - nopea - hidas). Sonata da chiesa (kirkkosonaatti) sisälsi neljä osaa (hidas - nopea - hidas - nopea).
Stabat mater
Marian murhe -sekvenssi ks. sekvenssi
Te Deum
Varhaiskirkollinen ylistyslaulu, virsi 320. Sen tekijäksi joskus väärin mainitaan Ambrosius tai Niceta Remesialainen. Nimitys "ambrosialainen kiitosvirsi" johtunee luostarisääntöjen tavasta mainita kaikkia hymneja "ambrosialaisiksi". Te Deum on vigilian kiitosvirsi.
tenori
Psalmodiassa resitointiääni, tuba. Varhaisessa moniäänisyydessä melodiaääni, cantus firmus, joka eteni pitkin nuottiarvoin. Sen yläpuolella olevilla äänillä oli lyhyet nuottiarvot (organum, motetti, Notre Damen koulu). Myös korkea miesääni.
tractus
Messun laulu, joka lauletaan hallelujan tilalla katumusaikana ks. missa
trooppi
Gregoriaanisten laulujen melismoja tavuittain sanoittamalla muodostui hyväksyttyjen tekstien sisään selittäviä lauseita tai runoja, joita sanotaan troopeiksi. Esim. KYRIE Gott Vater in Ewigkeit... und Regierer, ELEISON. Tärkein trooppilaji on sekvenssi.
trubaduurit ja truveerit
Varhaisen keskiajan aatelisia ranskalaisia runoilijoita.
ut
Ranskalainen nimitys c-sävelelle, majeur = duuri, mineur = molli.
Veni Sancte Spiritus (lat.) Tule Pyhä Henki
Helluntaisekvenssi tai -antifoni ks. sekvenssi
vesper
Iltajumalanpalvelus ks. officium
Victimae paschali laudes (pääsiäislampaalle kiitosta)
Pääsiäissekvenssi ks. sekvenssi
vigilia
Yövalvonta, yön rukoushetki. Vigilia jakautuu kolmeen nokturniin, joista viimeiseen ja laajimpaan sisältyy Te Deum ks. officium.
"Viitteitä kuuntelijoille" on laadittu vuonna 1976. Fuga sijaitsi tuolloin Fredrikinkadulla ja tämä tietopaketti sisältyi Fugan hengellisten levyjen ja kasettien yleisluetteloon. Tekstiin ei ole tehty muita muutoksia kuin joidenkin virsien numeroiden kohdalla, jotka on muutettu vastaamaan nykyvirsikirjan numerointia. Tarmo Nuotio on toiminut kirkkomusiikin opettajana Helsingin yliopistossa sekä hymnologian opettajana Sibelius-Akatemiassa. Tarmo Nuotio kirjoitti vuonna 1963 Jumalanpalveluksemme musiikki -nimisen oppikirjan Agricola-seuran toimeksiannosta. Se oli laatuaan ensimmäinen yleisesitys musiikin asemasta jumalanpalveluksessamme.
|
Klassisen musiikin erikoisliike vuodesta 1960
